Suomalainen, vahvassa kasvussa oleva Adwatec tekee vesijäähdytysjärjestelmiä tehoelektroniikan sovelluksiin, erityisesti meriteollisuudelle ja sähköverkkosektorille. Yrityksen tuotteista valtaosa viedään kansainvälisille markkinoille.Adwatecin tulevaisuuden näkymät ovat varsin valoisat, kertoo toimitusjohtaja Heikki MustonenJäähdytysjärjestelmien asiantuntijayritys Adwatec Oy kasvaa vahvasti erityisesti energiamurroksen myötä. Vihreän energian ratkaisujen määrä lisääntyy ja näissä käytettävä tehoelektroniikka luo kasvavaa kysyntää vesijäähdytysjärjestelmille.Yrityksen markkina-alue on hyvin kansainvälinen, 95 prosenttia tuotannosta menee vientiin.– Kyseessä on hyvin erikoistunut markkina ja olemme vaativien olosuhteiden laitteiden valmistuksessa maailman huippua, kertoo toimitusjohtaja Heikki Mustonen.Hänen mukaansa merkityksellistä Adwatecin menestykselle on hyvä tuntemus asiakkaiden sovelluksista ja ymmärrys kuhunkin asiakastarpeeseen parhaiten sopivasta ratkaisusta.– Menestysreseptimme on yksinkertainen; suunnittelemme asiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt ja luotettavasti toimivat tuotteet, joiden elinaarikustannukset ovat markkinoiden alhaisimmat ja joita käytetään uudistuvien energiamuotojen sovelluksissa.Kasvu jatkuu uusissa toimitiloissaAdwatec on kasvanut viime vuodet noin 40 prosentin vuosivauhtia ja tänä vuonna liikevaihdossa ylitetään 10 miljoonan euron raja. Lisämahdollisuuksia kasvulle saadaan uusien, Tampereen Vehmaisiin valmistuvien toimitilojen myötä.– Muutos mahdollistaa liiketoiminnan kasvattamisen 30–40 miljoonan vuositasolle. Kasvun mahdollistamisen lisäksi voimme kehittää myös tuotantoprosesseja ja logistiikkaa. Tämä lyhentää toimitusaikoja ja lisää tuottavuutta, Mustonen toteaa.Yrityksellä on kasvun myötä tarvetta myös uusille työntekijöille. Toimihenkilöistä haussa on tällä hetkellä myynti- ja tuotepäälliköt. Lisäksi tuotantoon haetaan jatkuvasti sähköasentajia, kokoonpanijoita sekä kenttähuoltohenkilöitä.Merkittäviä asiakkuuksiaAdwatecin strategiset päämarkkinat ovat jatkossakin marine- ja sähköverkkosektoreilla ja suurinta kasvua haetaan näiden sisältä.– Tällä hetkellä toimimme kaikkien suurten sähkölaitevalmistajien kanssa, olemme toimittaneet tuotteita yli 700 laivaan ympäri maailman. Nykyisten sektoreiden lisäksi kehitämme ratkaisuja myös uudelle, vihreään energiaan liittyvälle toimialueelle; vetyelektrolyysereille, Mustonen summaa.Adwatec OyValmistaa vesijäähdytyslaitteita tehoelektroniikan vaativiin sovelluksiinLiikevaihto 8,5 M€ vuonna 2023Perustettu vuonna 2000Työllistää reilut 30 henkeäYritykselle myönnetty laatusertifikaatit ISO 9001, ISO14001 sekä ISO45001Juttu on julkaistu Aamulehden Tulevaisuuden Pirkanmaa -liitteessä 19.2.2024 https://adwatec.com/wp-content/uploads/2024/02/Tammikuu_musiikilla.mp4Adwatecin uudet toimitilat rakentuvat kovaa vauhtia 20.2.2024